kilpailutus

Kuntapalvelujen ulkoistaminen – kauhea mörkö?

Kirjoittaja Heikki | 28.10.2009 21:25 | Kunnallisvaalit, Yhteiskunta / Ei vielä kommentteja

Kuntapalveluiden tuottaminen on ollut yksi viime vuosien kuumista puheenaiheista ja se on poikinut paikallislehteenkin koko joukon mielipidekirjoituksia. Pitäisikö palvelut tuottaa perinteiseen malliin kunnan oman organisaation sisällä vai kenties ulkoistaa ainakin joitain palveluja yrittäjille – kysymys, joka herättää tunteita puolin ja toisin.

Palvelujen ulkoistamista vastustavia kirjoituksia kun lukee niin valitettavan usein niistä välittyy varsin karu kuva yrittäjistä. Aivan kuin yrittäjät olisivat kautta linjan ketkuja, jotka vetävät välistä sen minkä ehtivät ja tuottavat kelvottomia palveluita polkien samalla työntekijöidensä oikeuksia ja maksimoiden voittoa niin työntekijöiden selkänahasta kuin veronmaksajien kukkarostakin. Eihän se näin voi olla!

Vastustajien viljelemä ajatus siitä, että yrittäjävetoisesti tuotettu palvelu olisi aina huonompaa kuin kunnallisesti tuotettu palvelu on vääristynyt, mutta palvelee varmasti heidän tarkoitusperiään hyvin. Yrittäjänä on vaikea ymmärtää miksi näin olisi, sillä tuottamalla kehnoa tai ylihinnoiteltua palvelua yrittäjä sahaa vain omaa oksaansa. Ainakin omat yrittäjätuttavani ovat vastuuntuntoista sakkia, jolle hyvän palvelun tuottaminen on kunnia-asia ja niinhän se tuleekin olla.

Väitteet päätösvallan karkaamisesta kuntapäättäjiltä yksityissektorille ovat turhia. Kun kyse on palvelujen ostamisesta, niin päätösvalta pysyy tottakai maksavalla asiakkaalla eli tässä tapauksessa kunnalla. Asiakkaan eli kunnan on huolehdittava oikeuksistaan eli vaadittava vastinetta rahoilleen ja mikäli palvelun tuottaja ei pysty täyttämään asetettuja vaatimuksia, on palvelusta tietysti reklamoitava ja tarvittaessa vaihdettava palvelun tuottajaa. Päätöksentekoa ei missään nimessä saa ulkoistaa palveluiden mukana.

Kunnallista palvelutuotantoa on tarkasteltava joustavasti eikä ole syytä sulkea eri vaihtoehtoja pois keskustelusta. Ei ole järkevää tehdä päätöstä, että kaikki mahdollinen ulkoistetaan tai toisinpäin ettei mitään saa ulkoistaa. Jotkin palvelut järjestyvät parhaiten ostopalveluna ja jotkin palvelut on puolestaan perusteltua tuottaa kunnan oman organisaation puitteissa. Ulkoistaminen ulkoistamisen vuoksi ei siis ole järkevää, terveen maalaisjärjen käyttö sen sijaan on suotavaa.

Esimerkkejä huonosta yksityistämisestä on kyllä tarjolla, otetaan nyt valtakunnan tasolta esille vaikkapa autojen katsastustoiminnan vapauttaminen kilpailulle ja Suomen Autokatsastus Oy:n, nykyisen A-Katsastus Oy:n päätyminen ulkomaalaisomistukseen. Katsastusten hinnat eivät laskeneet – päin vastoin ne ovat nousseet ja nyt pakollisilla katsastuksilla tahkotaan huikeaa tuottoa maamme rajojen ulkopuolelle. Entäpä sitten tv-lähetysten jakelua hallitsevan Digitan yksityistäminen ja myynti ulkomaalaisomistukseen – televisiolupamaksut nousevat ja huomattava osa näistä lupamaksuista valuu suoraan Digitan kukkaroon samaan aikaan kun lupamaksuilla toimintaansa rahoittava YLE tuskailee nykyrahoituksen riittämättömyyden kanssa. Palveluiden tuotantoa tarkastellessa ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.

Kustannussäästöt nousevat yleensä ensimmäisenä esiin kun ulkoistamisesta puhutaan. Suomessa on liian kauan keskitytty keskustelemaan asioista pelkästään euroina, kun tärkeämpää olisi miettiä kuntalaisten palveluja toimivuuden kannalta. Nykyisessä tilanteessa, jossa väestö vähenee ja ikääntyy, ei voida takertua vanhoihin palvelurakenteisiin vaan kuntapalvelutarjonnan olisi vastattava tämän päivän haasteisiin joustavuudella ja monipuolisuudella. Joskus palvelu on fiksumpaa hankkia ostopalveluna asiansa osaavalta ja vastuuntuntoiselta yrittäjältä sen sijaan, että se toteutettaisiin kunnan omana tuotantona. Lisäksi tuottipa palvelun kunta tai yrittäjä, niin palveluiden saatavuus ja riittävyys on samalla tavalla taattava kaikille kuntalaisille – palvelun ulkoistaminen ei saa johtaa sen heikkenemiseen.

Ostopalveluja hankkiessa tulisi huomioida hinta/laatu-suhteen lisäksi myös hankinnan paikalliset vaikutukset – toisin sanoen tarkasteltava myös sitä minne palvelujen hankintaan käytettävät veromarkat päätyvät. Jos tuijotetaan vain hintaa niin oman kunnan pienyrittäjät jäävät kilpailutuksissa helposti valtakunnallisten suuryritysten jalkoihin. Kotiinpäin vetämistä tulisi harjoittaa eikä siinä mielestäni ole mitään väärää, kunhan vaan ei rikota lakeja ja asetuksia. Suomessa EU:n kilpailutussäädöksiin suhtaudutaan turhankin pilkuntarkasti, jos vertaa täkäläisiä hankintakilpailutuksia esimerkiksi Etelä-Euroopan maiden vastaaviin. Valitettavan usein tarjouskilpailut päättyvät valtakunnallisen tai ulkopaikkakuntalaisen toimijan voittoon ja talousalueen omat pienyrittäjät jäävät nuolemaan näppejään. Kuitenkin kunnan olisi mielestäni pyrittävä turvaamaan työpaikkojen säilyminen ja omat verotulonsa suosimalla oman talousalueen yrityksiä aina kun siihen on mahdollisuus.

Keskustelu kuntapalvelujen ulkoistamisesta tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään – ja herättämään jatkossakin suuria tunteita. Toivottavasti yrittäjiä ja yrittäjävetoisesti tuotettuja palveluja ei siinä sivussa painettaisi maanrakoon, sillä yritykset – varsinkin pienet paikalliset – ovat avainasemassa kun elinkeinoelämän painopiste yhä enemmän siirtyy vientiteollisuudesta palvelutuotantoon.

Ei vielä kommentteja - kommentoi
 

Tags: , , , , , , ,

Ei unohdeta kotikaupunkia

Kirjoittaja Heikki | 20.09.2008 13:39 | Pieksämäen seutu / Ei vielä kommentteja

Ei kannettu vesi kaivossa pysy”, “turha mennä merta edemmäs kalaan” – vanhoissa sananparsissa itää usein viisauden siemen ja sitä meidänkin kannattaa vaalia. Mielestäni kaupungilta ja kaupunkilaisilta kaivattaisiin enemmän itseluottamusta ja uskoa Pieksämäen mahdollisuuksiin. Yhteisen asian, Pieksämäen, eteen pitäisi osata yhdistää voimia sen sijaan että oltaisiin epäuskoisia ja vähäteltäisiin omaa osaamistamme ja mahdollisuuksiamme.

Mielestäni niin yritystoiminnassa, matkailussa kuin harrastuksissakin meidän pitäisi pystyä nykyistä paremmin tunnistamaan Pieksämäen vahvuudet, kaivamaan ne kultajyvät sieltä esille ja antaa paikalliselle osaamiselle, vahvuuksille ja yrityksille mahdollisuus kehittyä. Meidän tulisi päätöksillämme ja toimillamme tukea paikallista osaamista ja yrittämistä aina kun se vaan on mahdollista.

Viime aikojen myönteinen kehitys Pieksämäellä on onneksi jo muuttanut aiempaa “eihän meistä oo mihinkään” -ajattelua ja lisännyt itseluottamusta ja tulevaisuudenuskoa paikkakunnalla. Silti parantamisen varaa tällä saralla olisi.

Pieksämäellä on pistänyt silmään se, ettei paikallisia yrittäjiä ja heidän osaamistaan aina tunnuta arvostavan riittävästi kun julkisia hankintapäätöksiä tehdään. Toki kilpailutus ja hankintalainsäädäntö sanelee julkisille hankinnoille omat tiukat ehtonsa, mutta silti pieni kotiinpäin vetäminen olisi paikallaan aina kun se vaan on mahdollista – varsinkin kun monissa tapauksissa oman kunnan alueelta löytyvä osaaminen voisi olla paikallisiin tarpeisiin jopa parempaa ja todellisilta kokonaiskustannuksiltaan kilpailukykyisempää kuin naapurikaupungeista tai pääkaupunkiseudulta hankitut palvelut.

Antaahan se jotenkin omituisen kuvan päätöksentekijöiden luottamuksesta omaan kotikaupunkiin ja sen yrityksiin, jos turhan usein ruoho vaikuttaa heidän mielestään olevan vehreämpää aidan toisella puolen – ostetaan palvelut, tuotteet ja ideat jostain muualta.

Kaupungin pitäisi tehdä hankintapäätöksiään avoimesti sekä selvittää ja huomioida paikallinen tarjonta aina tarjouspyyntöjä lähetettäessä. Avoimista tarjouskilpailuista olisi suotavaa tiedottaa tehokkaasti oman alueen yrityksille hyvissä ajoin, jotta he saisivat mahdollisuuden varautua tarjouspyyntöön ja olisivat tarjouskilpailussa samalla viivalla suurten ulkopaikkakuntalaisten toimijoiden kanssa. Isolla yhtiöllä kun on paremmat resurssit heittää tarjous lonkalta siinä missä paikallistason toimija joutuu tarkkaan laskekelemaan millaiseen tarjoukseen resurssit riittävät.

Ei vielä kommentteja - kommentoi
 

Tags: , , , , ,

© 2008-2010 Heikki Skyttä | Kirjaudu sisään | Powered by Wordpress