Kirjoittaja Heikki |
26.09.2008 10:27 |
Pieksämäen seutu /
1 kommentti
Pieksämäen Lehti 26.9. kertoi teknisen lautakunnan pohtineen viime kokouksessaan Tikankadun ja Selkiöntien risteystä, jossa tapahtui syysmarkkinoiden aikaan parikin kolaria ja samassa paikassa on rytätty peltiä tasaiseen tahtiin jo vuosikausia.
Ongelma on tuttu, sillä asustelimme niillä kulmilla kokonaisen vuosikymmenen ja olohuoneen ikkunasta oli tuohon risteykseen ihan suora näköala. Tapahtuneet kolarit ovat vain jäävuoren huippu, sillä “läheltä piti” -tilanteita risteyksessa tapahtui päivittäin. Mielestäni pakollinen pysähtyminen, stop-merkki, olisi välttämätön lisä tuohon risteykseen. Risteyksessä on jo väistämisvelvollisuus sekä näkyvyyttä parantavat peilit.
Risteyksen ongelma ei ole huono näkyvyys vaan ihmisten välinpitämättömyys ja liian suuret tilannenopeudet ei pelkästään Selkiöntiellä vaan myös Tikankadulla, jolla on myös läpikulkuliikennettä. Tikankatua ajavat kun eivät aina edes hiljennä Selkiöntietä ylittäessään tai jos hiljentävätkin niin aivan liian vähän ja myöhään, jotta siitä olisi hyötyä mikäli joku Selkiöntien kulkija sattuu kohdalle.
Teknisen lautakunnan ajatukset näkyvyyden lisäämisestä yhteistyössä kiinteistönomistajien kanssa ja Selkiöntien liikenteen ohjaamisesta Kangaskadulle ovat nekin tarpeellisia, mutta mielestäni silti risteys kaipaisi myös stop-merkkiä, koska kunnollinen pysähtyminen risteykseen on tärkein tekijä onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Samaten sen ohella että Selkiöntien läpikulkuliikennettä hillittäisiin, tulisi huomioida myös Tikankadun läpikulkuliikenne, joka voitaisiin ohjata joko Kangaskadulle tai Häyrisentielle.
Sama vaaranpaikka on myös Pohjolankadun ja Selkiöntien risteyksessä, mutta siinä risteävä liikenne on vähäisempää läpikulkuliikenteen puuttuessa. Tuskin stop-merkki siihenkään olisi pahitteeksi, jotta liikennejärjestelyt olisivat loogisempia.
Logiikkaa kaivattaisiin myös Savontielle, joka saa varsinkin vieraspaikkakuntalaiset autoilijat ymmälleen. Mielestäni nyt olisi korkea aika muuttaa Savontie etuajo-oikeutetuksi Lampolahdenkadun ja Huvilakadun sekä Huvilakadun ja Kuopiontien välisillä osuuksilla. Varsinkin Kalevalankadun risteys on vaarallinen keskustan suunnasta tullessa, koska edeltävällä Hiekanpääntiellä on jostain syystä kolmio ja se saa vieraspaikkakuntalaiset helposti uskomaan että seuraavallakin kadulla olisi väistämisvelvollisuus. Kolmioiden lisääminen noille lopuillekin risteäville kaduille ehkäisisi vaaratilanteiden ja onnettomuuksien syntyä.
1 kommentti - ota kantaa
Tags: autoilu, liikenne, Pieksämäki
Kirjoittaja Heikki |
24.09.2008 19:00 |
Kunnallisvaalit /
Ei vielä kommentteja

Pieksämäen äänestysprosentti oli viime kuntavaaleissa Etelä-Savon maakunnan alhaisin (54,2%) ja sitä edeltäneissä vaaleissa vielä tätäkin alhaisempi. Pieksänmaalla viime kuntavaalien äänestysprosentti oli sentään aavistuksen suurempi (57,4%).
Pieksämäen kaupunginhallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin kaupunkilaisten äänestysinnokkuuden lisäämiseksi tulevissa kuntavaaleissa ja päättänyt jakaa paketin kahvia jokaiselle äänestäjälle sekä ennakkoäänestyksen että varsinaisen vaalipäivän äänestyksen yhteydessä. Kaupunki on varannut kahviin noin 15.000 euroa, joka riittäisi lehtitietojen mukaan noin 60% äänestysaktiivisuuteen. Aiemmin Kristillisdemokraatit ehdottivat valtuustoaloitteessaan kahvitarjoilua äänestäjille, mutta kaupunginhallitus pistikin houkuttimen pykälää paremmaksi.
Ihmisten äänestysaktiivisuuden lisääminen on tärkeää ja uskoisin ilmaisen kahvin saavan väkeä liikkeelle, vaikka eihän sitä koskaan tiedä miten suuri vaikutus tällä on pieksämäkeläisten äänestysaktiivisuuteen. Toivotaan kuitenkin, että kaupunkilaiset tarttuvat porkkanaan ja äänestysprosentti saadaan nousuun! Tässä kylkiäisessä tosin piilee mielestäni se vaara, että pelkästään kahvin houkuttelemat äänestäjät saattavat tulla paikalle pääasiassa sen ilmaisen kahvipaketin vuoksi eivätkä juuri välitä kenelle äänensä antavat. Se taas ei välttämättä ole päätöksenteon kannalta lainkaan hyvä ilmiö, jos ääniä annetaan summamutikassa ilman sen kummempaa harkintaa – vaikka varmasti kaikki ehdokkaat päteviä valtuutetun tehtäviin ovatkin. Pelkkä kahvi tuskin saa kovin montaa äänioikeutettua liikkeelle, vaan luultavasti se aktivoi ihmisiä, joilla on jo oma ehdokas tai puolue mietittynä, mutta jotka ovat kuitenkin siinä rajoilla jaksaako lähteä äänestämään vai ei.
Toinen asia, joka sinänsä hyvässä ideassa pistää mietityttämään on se, että kahvipaketti tuskin on sellainen kylkiäinen, joka houkuttelee nuoria äänioikeutettuja äänestämään. Toki kahvin ystäviä löytyy kaikista ikäluokista, mutta nuorempaa polvea ei ehkä saada kahvin voimalla liikkeelle siinä määrin missä varttuneempaa väestöä. Nyt kun vielä keksittäisiin houkutin, jolla saataisiin myös nuoretkin liikkeelle – löytyykö ideoita?
Ei vielä kommentteja - kommentoi
Tags: äänestäminen, kahvi, nuoret, vaalit
Kirjoittaja Heikki |
24.09.2008 10:24 |
Kunnallisvaalit,
Yhteiskunta /
1 kommentti
Pohdin pitkään millä tavoin ottaisin kuntavaalien kuumaksi kysymykseksi nousevan kouluammuskelun esille, sillä en todellakaan haluaisi että tämä vakava aihe “politisoidaan” enkä missään tapauksessa haluaisi kenenkään ehdokkaan ratsastavan tällä teemalla valtuustoon. Ongelma on meidän kaikkien yhteinen ja se on ratkaistava yhdessä, siinä ei kaivata poliittista valtapeliä tai kädenvääntöä siitä mikä puolue hoitaa asian parhaiten – toivottavasti siis joka ikinen ehdokas ja valituksi tuleva valtuutettu ottaa asiakseen omassa kotikunnassaan edistää tämäntyyppisten ongelmien ennaltaehkäisyä yhteistuumin.
Koen vaaraksi myös sen, että yleinen keskustelu ajautuu liiaksi syyllisten etsimiseen ja menneisyyden kaiveluun, jolloin se tärkein eli tulevaisuuteen panostaminen jää helposti taka-alalle. En usko, että Jokelan tai Kauhajoen tragedioihin on olemassa helposti nimettäviä syyllisiä. Ikävät tapahtumat ovat oire jostain laajemmasta – jostain, jota on vaikea ymmärtää, mutta johon meidän tulee kaikkien yhteisvoimin puuttua.
Maailma on kautta aikain muuttunut, mutta tuo muutosvauhti on kiihtynyt eikä yhteiskuntamme ole valitettavasti pysynyt siinä mukana. Ihmisten elinpiiri on laajentunut ja yhteisöllisyys muuttanut muotoaan. Vauhti on kiihtynyt myös ihmisten elämässä. Veikkaisin että nykyään kuilu eri sukupolvien välillä on suurempi kuin koskaan. Nuoret ovat kasvaneet aivan erilaisessa maailmassa kuin tämän hetken päättäjät. Kaikki tämä on tuonut yhteiskunnan eteen aivan uudenlaisia haasteita, joihin me emme ole valmistautuneet ja joita emme välttämättä edes osaa tunnistaa.
Nyt suomalaisia on kuitenkin ravisteltu ankarasti jo kahteen otteeseen vuoden sisään ja on todellakin itsetutkistelun ja pohdinnan aika. Asioille on tehtävä jotain, yhteiskunnan tulee yrittää mukautua uusiin haasteisiin. On löydettävä toimivat keinot tällaisten tragedioiden välttämiseksi. Toivottavasti ainoa keino ei ole oppilaitosten vartioinnin lisääminen tai metallipaljastinten tuominen koulujen porteille – niiden sijaan tulisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön, kohentaa ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia, antaa ihmisille toivoa.
Ensisijaisesti meidän tulisi pyrkiä ehkäisemään ongelmien syntyminen, toissijaisesti meidän tulisi panostaa siihen, että ongelmat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – ennenkuin on liian myöhäistä. Toivottavasti tapahtumat näkyvät jatkossa myös terveydenhuollon määrärahoissa, sillä kouluterveydenhuolto ja nuorten terveyspalvelut ovat jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle.
1 kommentti - ota kantaa
Tags: koulut, nuoret, terveydenhuolto, Yhteiskunta
Savon Sanomat on päättänyt järjestää kuntavaalien varjovaalit, joissa internetin käyttäjät voivat äänestää omia ehdokkaitaan lehden verkkosivuilla. SS:n varjovaaleista löytyvät kaikkien lehden levikkialueen kuntien oikeat ehdokkaat ja varjovaalituloksen reaaliaikaiseen laskemiseen käytetään samaa suhteellista vaalitapaa kuin oikeissakin vaaleissa.
Savon Sanomat toteaa, että “varjovaalit on leikkimielinen palvelu, jossa ei ole kyse todellisen vaalituloksen ennustamisesta” mikä pitääkin paikkansa. Varjovaaleissa jokainen ihminen – tai oikeammin nettiselain – voi äänestää kerran päivässä – useamminkin jos osaa poistaa selaimestaan evästeet. Lisäksi ääniä voi antaa kuka tahansa internetin käyttäjä riippumatta kuntarajoista tai äänioikeudesta, joten varjovaalien äänimäärillä ei todellakaan ole mitään tekemistä kuntavaalien äänestystuloksen kanssa.
Varjovaaleissa ratkaisevaa onkin kunkin ehdokkaan nettiä käyttävän kaveripiirin laajuus ja aktiivisuus – veikkaisin, että näissä varjovaaleissa nuoret ehdokkaat pärjäävät! Mainosbudjetin sijaan ratkaisevassa roolissa on ehdokkaan internetmarkkinointitaidot ja sosiaalisten nettiverkostojen laajuus, joten sinänsä mielenkiintoista seurata millaiseksi äänestystulos muodostuu. Riittävän tunnettu nettipersoona kun voi saada jopa tuhansia äänestäjiä liikkeelle.
Näemmä monet vanhemman polven ehdokkaat kovaan ääneen kritisoivat koko varjovaaliajatusta, mutta omasta mielestäni idea on hauska ja uskoisin, että se omalta osaltaan saa myös nettiä aktiivisesti käyttävän nuorison kiinnostumaan vaaleista . Toivottavasti se aktivoisi nuoria äänioikeutettuja myös vaalipäivänä oikeiden vaaliuurnien ääreen. Lisäksi varjovaalit ovat muuten mainio käytännön esimerkki suhteellisen vaalitavan soveltamisesta, joka muutoin tuntuu olevan harmaata aluetta monille äänestäjille – ellei jopa ehdokkaillekin.
En toki pane pahakseni, jos käytte minua äänestämässä – linkki Pieksämäen varjovaaliehdokkaisiin löytyy mm. blogini oikeasta alareunasta.
Ei vielä kommentteja - kommentoi
Tags: äänestäminen, internet, Savon Sanomat, varjovaalit
Kirjoittaja Heikki |
20.09.2008 13:39 |
Pieksämäen seutu /
Ei vielä kommentteja

“Ei kannettu vesi kaivossa pysy”, “turha mennä merta edemmäs kalaan” – vanhoissa sananparsissa itää usein viisauden siemen ja sitä meidänkin kannattaa vaalia. Mielestäni kaupungilta ja kaupunkilaisilta kaivattaisiin enemmän itseluottamusta ja uskoa Pieksämäen mahdollisuuksiin. Yhteisen asian, Pieksämäen, eteen pitäisi osata yhdistää voimia sen sijaan että oltaisiin epäuskoisia ja vähäteltäisiin omaa osaamistamme ja mahdollisuuksiamme.
Mielestäni niin yritystoiminnassa, matkailussa kuin harrastuksissakin meidän pitäisi pystyä nykyistä paremmin tunnistamaan Pieksämäen vahvuudet, kaivamaan ne kultajyvät sieltä esille ja antaa paikalliselle osaamiselle, vahvuuksille ja yrityksille mahdollisuus kehittyä. Meidän tulisi päätöksillämme ja toimillamme tukea paikallista osaamista ja yrittämistä aina kun se vaan on mahdollista.
Viime aikojen myönteinen kehitys Pieksämäellä on onneksi jo muuttanut aiempaa “eihän meistä oo mihinkään” -ajattelua ja lisännyt itseluottamusta ja tulevaisuudenuskoa paikkakunnalla. Silti parantamisen varaa tällä saralla olisi.
Pieksämäellä on pistänyt silmään se, ettei paikallisia yrittäjiä ja heidän osaamistaan aina tunnuta arvostavan riittävästi kun julkisia hankintapäätöksiä tehdään. Toki kilpailutus ja hankintalainsäädäntö sanelee julkisille hankinnoille omat tiukat ehtonsa, mutta silti pieni kotiinpäin vetäminen olisi paikallaan aina kun se vaan on mahdollista – varsinkin kun monissa tapauksissa oman kunnan alueelta löytyvä osaaminen voisi olla paikallisiin tarpeisiin jopa parempaa ja todellisilta kokonaiskustannuksiltaan kilpailukykyisempää kuin naapurikaupungeista tai pääkaupunkiseudulta hankitut palvelut.
Antaahan se jotenkin omituisen kuvan päätöksentekijöiden luottamuksesta omaan kotikaupunkiin ja sen yrityksiin, jos turhan usein ruoho vaikuttaa heidän mielestään olevan vehreämpää aidan toisella puolen – ostetaan palvelut, tuotteet ja ideat jostain muualta.
Kaupungin pitäisi tehdä hankintapäätöksiään avoimesti sekä selvittää ja huomioida paikallinen tarjonta aina tarjouspyyntöjä lähetettäessä. Avoimista tarjouskilpailuista olisi suotavaa tiedottaa tehokkaasti oman alueen yrityksille hyvissä ajoin, jotta he saisivat mahdollisuuden varautua tarjouspyyntöön ja olisivat tarjouskilpailussa samalla viivalla suurten ulkopaikkakuntalaisten toimijoiden kanssa. Isolla yhtiöllä kun on paremmat resurssit heittää tarjous lonkalta siinä missä paikallistason toimija joutuu tarkkaan laskekelemaan millaiseen tarjoukseen resurssit riittävät.
Ei vielä kommentteja - kommentoi
Tags: hankinnat, kilpailutus, osaaminen, paikallisuus, yrittäminen, yritykset